Vanhin tyttäristäni lähti heinäkuun puolessa välissä maailman toiselle puolelle Australiaan vaihto-oppilaaksi, jossa tulee viettämään koko tulevan vuoden. Enpä ole montaa blogikirjoitusta nähnyt kotiin jääneiltä vanhemmilta tästä aiheesta, että miltä se heistä tuntuu.
Lasten kasvatuksessa olen pyrkinyt sanontaan "Anna vahvat juuret ja siivet millä lentää." Tarkoittaen että perusta kuntoon, ja kunnon tuki taustalle, jotta olisivat oma-aloitteisia, aktiivisia ja luottaisivat itseensä, omaan ajatteluun ja järkeensä. Siivet jotta uskaltavat unelmoida ja olla rohkeita kohdatessaan uusia asioita, ihmisiä ja kulttuureja.
No, 18. heinäkuuta hän sitten lähti Singaporen kautta orientaatioleirille neljäksi päiväksi ja sieltä sitten sunnuntaina jatkoivat Australiaan. Hän lupasi blogia kirjoittaa, mutta sieltä ei ole tullut kuin yksi blogikirjoitus Singaporen retkeltä ja nyt hän on ollut kohta kaksi viikkoa eikä vieläkään ole tullut uutta kirjoitusta, että miten siellä menee... On kuulemma niin kauhean kova kiire. Koulu alkoi jo heti toisena päivänä ja ilmeisti koulupuku hankittiin. Oli kuulemma käynyt lampaiden keritsemistä katsomassa sekä kenguroita. Hänen siskonsa sanoi, että Instagramiin oli kuulemma tullut kuvia, joten pitihän minun sekin asentaa puhelimeeni, että vähän saan seurattua, että mitä siellä tapahtuu.
Sitten alkoi kuulua vähän enemmän, kun oli huomannut että hänen pankkikortti eikä Visa-korttikaan toiminut siellä. Eli ei saanut nostettua rahaa. Tätä asiaa sitten selvitettiin puolin toisin sielläpäässä ja täällä Suomenpäässä, mutta niin Visa kuin OP-pankkikaan eivät asialle voineet mitään. Ilmeisesti ongelma oli siellä päässä vastaanottavissa laitteissa, jotka mahdollisesti eivät sirullista korttia hyväksyneetkään. Ainoa vinkki oli, että kokeilisi useammassa laitteessa, mutta eihän pikkupaikkakunnalla nyt niin montaa paikkaa ole missä käyttää pankkikorttia. Sovittiin jo että hän avaa siellä paikallisen tilin, ja että siirrämme sinne rahaa. Rahan siirto olisi tullut maksamaan 30 euroa. Kun olimme jo viikon jälkeen tässä vaiheessa, niin yht'äkkiä se Debit-kortti sitten alkoikin toimimaan nostoautomaatissa, ja hän saikin nostettua rahaa. Ehkä jatkossa kun lähtee noinkin pitkälle matkalle, niin kannattaa ottaa pankkikortti ja luottokortti mahdollisesti eri pankeista, jotta voisi olla useampia mitä kokeilla. Se on jännä kun on nykyään on niin tottunut, että kaikki on automatisoitu, nopeaa ja helppoa, että kun tuleekin haasteita, niin sitten ihmetellään, että mitäs sitten. Ennen vanhaa sai nostettua passin kanssa rahaa luottokortilla pankissa, mutta nykyään sekään ei ole mahdollista turvallisuussyistä.
Se että lapsi lähtee maailmalle vuodeksi on varsinkin äideille tunteellinen asia. Rotary-vaihto-oppilaita lähti 14 nuorta Australiaan ja Uuteen-Seelantiin, ja kun lentokentällä näin muita perheitä useampien äitien silmät olivat tomaatinpunaiset. Itse olin ajatellut, että en kyllä itke ja olen reipas ja rohkaiseva, mutta kun katselin punottavia poskia ja silmiä, niin kyllä se kyynel väkisin sieltä tuli. Tyttäreni sanoi, "älä itke" ettei hän itsekin alkaisia itkemään juuri ennen lähtöä, mutta en voinut sille mitään. Väkisinhän ne kyyneleet tuli. Tämä on äideille iso paikka varsinkin kun tietää, että eivät he samanlaisena takaisin sieltä tule vaan ovat kasvaneet vuoden varrella paljon. Vanhemmilla ei ole enää mitään kontrollia omaan lapseensa, ja hän on siellä itsensä ja muiden ihmisten varassa. Vaihto-oppilaskokemus on varmasti hieno ja kasvattava kokemus ja tuo paljon, mutta kyllä se on samalla meille vanhemmille luopumisprosessi meidän pienokaisista. Ennen lähtöä itselläni oli kauhea paniikki, että olenko nyt sanonut kaikki mitä olen aina halunut sanoa, jottei ole jotain jäänyt sanomatta, ja jossain vaiheessa sitten tuli tunne, että kai ne on nyt sitten sanottu. Lähtiessä kun muutenkin oli kyyneleet silmissä, niin annoin vain ison halin ja sanoin mielessäni Hyvää matkaa!
Nyt kun olemme olleet yhtä lasta pienempi perhe niin on ollut varsin jännä tunne. Kyllä se yksikin persoona tuntuu perheessä ja koko perhedynamiikassa. Ja maitoakin kuluu paljon vähemmän... Olemme tyhjentänyt ja siivonnut tyttäreni kaappeja, jotta olemme valmiita uuden perheenjäsenen tuloon. Saamme nimittäin viikon päästä meille italialaisen vaihto-oppilaan asumaan viideksi kuukaudeksi. Innolla odotamme uutta kansainvälistä kokemusta hänen kanssaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos haluat kommentoida tekstiäni, niin jätä tähän viesti.