Loppukevään 2017 aikana olimme vanhempainyhdistyksessä yhteydessä kaupungin sivistystoimeen ja Tilakeskukseen, ja järjestimmekin yhdessä heidän ja koulun kanssa vanhempainillan, jossa myös vanhemmat saivat esittää kysymyksiään ja huoliaan kaupungin virkamiehille. Lisäksi tilaisuudessa oli lastenlääkäri Tiina Tuomela kertomassa sisäilmaoireista vanhemmille. Tällaiset tilaisuudet ovat erittäin tärkeitä, jotta dialogi pysyy yllä puolintoisin.
Kaupunkimme sivistystoimi ja Tilakeskus suostuivat teetättämään koulumme kahteen eri rakennukseen homekoiratutkimukset ja saimme myös, E-keräin, ilman toksisuusmittaukset, jotka toteutettiin kesän 2017 aikana. Nyt olemme kesän aikana saaneet jatkotoimenpidearvion mahdollisista remonteista, mutta saa nähdä mikä vaikutus niillä tulee olemaan varsinaiseen koulutyöhön ensi lukukaudella.
Se mikä on hieno parannus vuodenvaihteesta kaupunkimme toiminnassa, että nyt kaikki raportit tulevat kaupunkimme webbisivuille suoraan, josta niitä voi kaikki halukkaat lukea.
Tässäpä oiva esimerkki:
http://www.vantaa.fi/asuminen_ja_ymparisto/toimitilat_ja_kiinteistot/sisaymparistoasiat/ajankohtaisia_korjauskohteita
Se mikä on mielenkiintoista sisäilmahaasteissa, että kouluterveydenhoitaja on lapsen ensimmäinen kontakti sisäilmahaasteissa, mutta usein heidän keinonsa ovat rajatut, mitä he voivat asialle tehdä. Jos lapsi oireilee, niin he voivat antaa päänsärkypillerin, jottei lapsen tarvitse lähteä kotiin. Samaan aikaan paljon puhutaan, että kipulääkkeitä ei saisi syödä liikaa, ja sillä voi olla vakavia vaikutuksia terveyteen etenkin pitkäaikaisena käyttönä. On siis todella tärkeää, että sisäilmaoireilevat lapset eivät ole liian kauan kipulääkityksessä vaan saavat puhtaan, turvallisen kouluympäristön.
Lisäksi jos sisäilmahaasteisia lapsia ilmaantuu kouluterveydenhoitoon paljon vaikka yhtäaikaa, niin tämä kaikki on pois kouluterveydenhoitajan perustyöstä, jossa tulisi tehdä perusterveydenhuoltoa, -tarkastuksia yms. Tällaiset haasteet ovat valtava kuormitus myös siis kouluterveydenhoidolle, jota varmaan monikaan ei tule miettineeksi, kun keskustellaan sisäilmahaasteista koulussa.
Kevään 2017 aikana oli paljon kirjoittelua ja keskustelua sisäilma-asioista ja vaikutti, että tämä oli oikein kuuma peruna kuntavaaliehdokkaille. Toivotaan että tulevalla valtuustokaudella saadaan sisäilma-asioihin uutta suuntaa ja yhteistyötä kunnanvaltuutettujen, virkamiesten ja kuntalaisten kanssa hyvässä hengessä. Yhteisellä asiallahan tässä ollaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos haluat kommentoida tekstiäni, niin jätä tähän viesti.