(Allaoleva kuva: Vanvary:n jakama esite.)
Täältä voi katsoa esimerkkejä, millaisia oireita huonosta sisäilmasta voi tulla.
Huom! Tärkeää on aina ilmoittaa lasten sisäilmaoireet koulun terveydenhoitajalle ja koulun rehtorille, ja opettajien oireet työterveyshuoltoon sekä ilmoittaa esimiehelle.
Lapsi/Nuori A:
Lapsi, jolla oli atooppinen iho. Siirtynyt koulurakennukseen syksyllä ja iho-oireet pahenivat
- alkoi levitä kaulaan ja kasvoihin ja lisäksi taipeet ja kädet olivat pahana. Hänelle tuli päänsärkyä koulurakennuksessa oloaikana. Tämä alkoi ensin kovalla kuumeella ja sen jälkeen alkoi kova pitkittynyt yskä. Hengitys on yskän aikana ollut vinkuvaa ja loppuvuonna todettiin astma ja hän sai astmalääkkeet.
Lapsi/Nuori B:
Nuori jolla todettu nivelreuma kolme vuotta sitten. Nivelsärkyihin on vahvat lääkkeet kuten myös koviin päänsärkyihin. Sisäilmaoireet ovat kovat päänsäryt, silmienvuotoa, silmänaluset ja posket turpoaa todella nopeasti, nenäntukkoisuutta ja ääni menee. Myös ihottuma on pahentunut. Nämä oireet ovat todella todella vaikeita musiikkiluokalla olevalle huilistille.
Koulussa hän pärjää ilman oireita noin 10 minuuttia. Syksyllä 2016 oireili siten, että tuli kesken kaiken kotiin tai päätti että aamulla ei mene kouluun, jos on tarve mennä iltapäivällä kouluun. Koulussaolo aiheuttaa hirveitä päänsärkyjä. Lääkäri on määrännyt hänelle vahvoja lääkkeitä, mutta olo niin tokkurainen niiden vaikutuksesta ettei tunnu mielekkäältä niitä jatkuvasti käyttää.
Tällainen sairastelu vaikuttaa koko perheeseen ja heidän osalta on sovittu, että kotikoulu on toimiva keväällä 2017, koska hänellä on viimeinen vuosi koulussa, ja nuori ei halua itse vaihtaa koulua. Hän kykenee itsenäiseen toimintaan.
Lapsi/Nuori C:
Lapsella ollut pääkipua, huonovointisuutta ja poskiontelontulehduksia sekä +37 kuumetta eli jatkuvaa kuumeilua. Hän kävi yksityisellä lääkäriasemalla tutkimuksissa ja häneltä löytyi kystia otsaonteloista ja poskionteloista, ja lääkäri totesi ettei voi johtua muista kuin sisäilmaoireista, ja suositteli niiden leikkausta. Lapsi lopetti rakkaan uimahyppyharrastuksensa, koska paineentunne oli niin kova. Koulussa olevat ilmanpuhdistimet toivat helpotusta, ja sen takia vanhemmat eivät halunneet harkita vielä leikkausta. Pääkivut ja kuumeilut ovat kuitenkin jatkuneet, ja tämä on johtanut poissaoloihin koulusta.
Lapsi/Nuori D:
Sisäilmaoireet alkoivat hänellä 1,5 vuotta sitten, siten että hän oli kolme (3) päivää viikossa kipeä ja seuraavalla viikolla uudestaan.
Oireet hänellä on kova päänsärky, äänenkäheys, kasvot menevät noin tunnissa punaiseksi, silmät kutisevat, vuotavat ja ovat punaiset, ja häntä alkaa yskittää. Hänestä tuntuu, että kurkku turpoaa, ja iltaisin on nenäverenvuotoa. Hänellä on ollut paljon hengitystieinfektioita. Kun hän tulee kotiin niin menee aikaa, että limakalvoturvotus laskee ja olo alkaa pikkuhiljaa helpottaa illalla, mutta koska altistus on kokoaikaista niin siihen menee aikaa. Äiti on antanut hänelle käsikauppa-allergialääkkeitä helpottaakseen oloa.

Oireina eri henkilöillä on silmien kutinaa, ihon kutinaa, ihon punoitusta, päänsärkyä, muistioireita, lihasheikkoutta, niveloireita, voimakasta väsymystä, äänenkäheyttä ja äänen menetystä, kurkkukipua, korvatulehduksia, kuumeilua, tukkoisuutta, pitkittyviä hengitystietulehduksia kuten
keuhkoputkentulehduksia, poskiontelotulehduksia, keuhkokuumeita, hengenahdistusta, astmaa ja
vaikeahoitoista astmaa.
Yhteistä sisäilmaoireilulle on se, että oireet häviävät päivän jälkeen nopeasti tai melko nopeasti altistuksesta riippuen, mutta loppuviikkoa kohti oireilu on voimakkaampaa, eivätkä oireet
välttämättä häviä kuin viikonloppuna. Pahimmillaan sisäilmaoireet voivat aiheuttaa loppuelämän ongelmia terveyden kanssa mm. monikemikaaliherkkyys, autoimmuunisairaudet jne.
Mitä tämä tarkoittaa esimerkiksi lapsille/nuorille?
Haastattelin neljää perhettä puhelimitse helmikuussa 2017, joilla oli sisäilmaoireilevia lapsia/nuoria perheessä, ja sain heidän luvan jakaa näitä kokemuksia.
Haastattelin neljää perhettä puhelimitse helmikuussa 2017, joilla oli sisäilmaoireilevia lapsia/nuoria perheessä, ja sain heidän luvan jakaa näitä kokemuksia.
Lapsi/Nuori A:
Lapsi, jolla oli atooppinen iho. Siirtynyt koulurakennukseen syksyllä ja iho-oireet pahenivat
- alkoi levitä kaulaan ja kasvoihin ja lisäksi taipeet ja kädet olivat pahana. Hänelle tuli päänsärkyä koulurakennuksessa oloaikana. Tämä alkoi ensin kovalla kuumeella ja sen jälkeen alkoi kova pitkittynyt yskä. Hengitys on yskän aikana ollut vinkuvaa ja loppuvuonna todettiin astma ja hän sai astmalääkkeet.
Lapsi/Nuori B:
Nuori jolla todettu nivelreuma kolme vuotta sitten. Nivelsärkyihin on vahvat lääkkeet kuten myös koviin päänsärkyihin. Sisäilmaoireet ovat kovat päänsäryt, silmienvuotoa, silmänaluset ja posket turpoaa todella nopeasti, nenäntukkoisuutta ja ääni menee. Myös ihottuma on pahentunut. Nämä oireet ovat todella todella vaikeita musiikkiluokalla olevalle huilistille.
Koulussa hän pärjää ilman oireita noin 10 minuuttia. Syksyllä 2016 oireili siten, että tuli kesken kaiken kotiin tai päätti että aamulla ei mene kouluun, jos on tarve mennä iltapäivällä kouluun. Koulussaolo aiheuttaa hirveitä päänsärkyjä. Lääkäri on määrännyt hänelle vahvoja lääkkeitä, mutta olo niin tokkurainen niiden vaikutuksesta ettei tunnu mielekkäältä niitä jatkuvasti käyttää.
Tällainen sairastelu vaikuttaa koko perheeseen ja heidän osalta on sovittu, että kotikoulu on toimiva keväällä 2017, koska hänellä on viimeinen vuosi koulussa, ja nuori ei halua itse vaihtaa koulua. Hän kykenee itsenäiseen toimintaan.
Lapsi/Nuori C:
Lapsella ollut pääkipua, huonovointisuutta ja poskiontelontulehduksia sekä +37 kuumetta eli jatkuvaa kuumeilua. Hän kävi yksityisellä lääkäriasemalla tutkimuksissa ja häneltä löytyi kystia otsaonteloista ja poskionteloista, ja lääkäri totesi ettei voi johtua muista kuin sisäilmaoireista, ja suositteli niiden leikkausta. Lapsi lopetti rakkaan uimahyppyharrastuksensa, koska paineentunne oli niin kova. Koulussa olevat ilmanpuhdistimet toivat helpotusta, ja sen takia vanhemmat eivät halunneet harkita vielä leikkausta. Pääkivut ja kuumeilut ovat kuitenkin jatkuneet, ja tämä on johtanut poissaoloihin koulusta.
Lapsi/Nuori D:
Sisäilmaoireet alkoivat hänellä 1,5 vuotta sitten, siten että hän oli kolme (3) päivää viikossa kipeä ja seuraavalla viikolla uudestaan.
Oireet hänellä on kova päänsärky, äänenkäheys, kasvot menevät noin tunnissa punaiseksi, silmät kutisevat, vuotavat ja ovat punaiset, ja häntä alkaa yskittää. Hänestä tuntuu, että kurkku turpoaa, ja iltaisin on nenäverenvuotoa. Hänellä on ollut paljon hengitystieinfektioita. Kun hän tulee kotiin niin menee aikaa, että limakalvoturvotus laskee ja olo alkaa pikkuhiljaa helpottaa illalla, mutta koska altistus on kokoaikaista niin siihen menee aikaa. Äiti on antanut hänelle käsikauppa-allergialääkkeitä helpottaakseen oloa.
Nuori haluaisi jatkaa lukiossa, ja on käynyt tutustumassa
useisiin lukioihin, joissa saa oireita jo tunnin esittelykierroksilla. Kun äiti on kysynyt lukion rehtorilta, että onko siellä sisäilmaongelmia, on todettu että ei ole, mutta kannattaa hakeutua toiseen kouluun.
Siis mitä ihmettä??? Eihän tämä näin voi mennä, että nuoret eivät voi hakeutua sellaiseen kouluun, jonne heillä olisi numeroiden perusteella mahdollisuus päästä sisään tai haluavat toteuttaa itseään esimerkiksi jonkin tietyn painotukseen liittyvän opetuksen suhteen.

KATSO VIDEO: Tiina Tuomela: Ärsyttävä sisäilma -luento
Espoossa Sellon kirjastossa 24.3.2017 Sisäilmasta sairastuneet ry:n Facebook-sivusto:

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos haluat kommentoida tekstiäni, niin jätä tähän viesti.